Pages

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Synttärit osa II

Tänään juhlittiin pikkunasujen synttäreitä, mummojen, vaarien, kummien ja serkkujen kanssa. Tykkään kokeilla uusia reseptejä ja etenkin leivonnaispuolella harvemmin tulee samaa leipomusta tehtyä useampaan kertaan vaikka maku kuinka miellyttäisi. Myös juhliin olen useimmiten etsinyt jonkin uuden mielenkiintoisen ja hyvältä vaikuttavan reseptin ja alkanut ennakkoluulottomasti ja pontevana touhuamaan uuden reseptin parissa. Lopputulos voi olla joko ihan oo ja koo tai vastaavasti täysi katastrofi. Viime vuonna poikani synttärikakku oli tumma suklainen, hieman Sacherin tyylinen kokeilu. No siinähän ne juhlat menivät kakkua murehtiessa. Baakkelssi oli mielestäni sekä ruma että jumalattoman pahan makuinen. Pahaa-aavistamattomat vieraat kuitenkin lapioivat tuon kätteni tuotoksen ääntä kohden sellaisella intensiteetillä, että jäljelle jäi hädin tuskin murusia ja kakkupaperi. Ilmeisesti ei siis täysi fiasko, paitsi omasta mielestäni!

Tapanani on kerätä mielestäni onnistuneiden tekeleiden reseptit talteen ja tällä kertaa järjen valo loisti onneksi sen verran että tajusin kaivaa tuon vihkon esille juhlatarjoiluja suunnitellessa! Sieltäpä sitten vaan valitsemaan hyväksi havaittuja reseptejä ja mokailukerroin pieneni heti ainakin ihan vähäsen :)
Niin ja mainittakoon vielä että olen järkyttävän huono koristelemaan kakkuja tai ylipäätään saamaan aikaiseksi mitenkään edustuskelpoisia leipomuksia. Olen leiponut elämäni aikana aika paljon mutta siitä huolimatta tämä taito ei vaan ole ottanut kehittyäkseen. Tälläkin kertaa täytekakku oli niin säälittävä, etten olisi ihmetellyt jos vierailta olisi itku päässyt pelkästä myötätunnosta :D Meillä mies on siis yleensä koristelu-ja ulkoasuvastaava ja meikäläinen hoitaa sisukset. Poropeukalo on poropeukalo, myös leivontahommissa :D

Ja sitten itse resepteihin eli Täytekakku, Quiche Lorraine ja Höyhenenkevyt Sitruunakakku :)





TÄYTEKAKKU

2 kpl kääretorttupohjia

1. väliin:

250 g mansikoita soseutettuna
2 dl kermaa
100 g tuorejuustoa (käytin maustamatonta, mutta maustettukin käy hyvin)
2 rkl sokeria
1/2-1 dl vaniljakastikejauhetta

Vaahdota kerma. Sekoita vaahdon joukkoon mansikkasose, tuorejuusto, sokeri ja vaniljakastikejauhe. Levitä täyte kostutetun pohjan päälle.

2. väliin

Omenasosetta ja banaanisiivuja

3. väliin

Reipas kerros vaniljakastiketta

Ja päälle kermavaahtoa ja sydämen muotoisia koristeita

Tykkään tehdä kakun kääretorttupohjista, sillä tavallisen irtopohjavuokaan tehdyn kakkupohjan onnistun aina jotenkin kämmimään. Yleisin ongelma on lässähtäminen uunistaoton jälkeen, jolloin on aika haasteellista saada kakkuun edes yhtä kerrosta :D Joten olen todennut turvallisimmaksi tavaksi kääröpohjat jotka sitten leikkelen sopivan kokoisiksi ja muotoisiksi palasiksi. Ja pikkuväki on jostain syystä muotoonleikkaamisen aikaan ihan muina miehinä keittiössä passissa...





QUICHE LORRAINE

3 dl vehnäjauhoja
100 g voita
3 rkl vettä

150 g palvikinkkua
1 paprika pieninä paloina
200 g ruohosipulituorejuustoa
1 dl kermaa
2 munaa
1/2 tl mustapippuria

Sekoita pohja-aineet keskenään. Esipaista 200 asteessa 10 min. Yhdistä täyteaineet ja kaada pohjalle. Paista 200 asteessa 30-40 min.




KINUSKIKISSAN HÖYHENENKEVYT SITRUUNAJUUSTOKAKKU
(Alkuperäinen ohje siis Kinuskin sivuilta, muunneltu hieman oman makuun sopivammaksi)

Pohja:

200 g digestivekeksejä
125 g vauvojen mangososetta

Täyte:

6 liivatetta
1 sitruunan kuori
1 dl sitruunamehua (1-2 sitruunaa)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl  mango-sitrusjugurttia
250 g rasvatonta maitorahkaa
2 dl tsokeria
2 tl vaniljasokeria
4 valkuaista

Kiille:
3 liivatelehteä
4 dl appelsiinitäysmehua

Koristelu:
tummaa suklaata


Hienonna keksit ja yhdistä hedelmäsoseen kanssa. Levitä seos jauhotetuin sormin leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta kuori. Purista sitruunamehu. Sekoita keskenään tuorejuusto, jogurtti, rahka, makeutusjauhe, vaniljasokeri ja kuoriraaste. Vaahdota valkuaiset.

Kiehauta sitruunamehu ja sulata joukkoon liotetut liivatteet. Sekoita tuorejuustoseokseen. Yhdistä rauhallisesti vatkaten valkuaisvaahdon kanssa. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa kolme tuntia.

Laita kiilteen liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kiehauta ½ dl appelsiinimehusta ja sulata siihen liivatteet. Yhdistä lopun mehun kanssa. Kaada täytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa kolme tuntia.

Koristele suklaalastuilla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti