Pages

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

RAPARPERI-KOOKOSMUFFINSSIT



Makoisa, helppo ja nopea raparperiherkku :)

200 g raparperia pieninä paloina
75 g voita
2 munaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kookoshiutaleita
1/2 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Lisää sulatettu voi, kuivat aineet ja raparperipalat.
Jaa muffinivuokiin ja paista 175 asteessa 12-15 min.

tiistai 28. helmikuuta 2017

INTIALAINEN MIFUKASTIKE

Mifun ilmestyessä ruokakauppoihin kuulin itseni sanovan jotain tyyliin "no jo on turha tuote tuokin, miksei muka voisi laittaa ihan vaan tavan raejuustoa jos huvittaa?". No ostin kuitenkin erään mielenkiintoisen ruokaohjeen innoittamana purkin kyseistä ruokaraetta. Siitä valmistunut ruoka oli mielettömän hyvää! Luulen, että menneinä kasvissyöntiaikoinani olisin suorastaan kiljunut riemusta kyseisen tuotteen kohdalla :D Mifu on nyt siis löytänyt tiensä keittiöömme ja tullut sinne jäädäkseen. Ja mikä parasta, mifusta voi taikoa hyvinkin erilaisia ruokia sillä valmiiksi maustettuja mifuja on jo useampaa laatua. Nyt kun tuota tuotetta on kerrakseen ylistetty, voimme siirtyä asiaan eli varsinaiseen ruokaohjeeseen :)
Alkuperäinen ohje on jälleen kerran peräisin K-ruoka-lehdestä, tässä vain hieman modattu versio.

1 iso sipuli
3 valkosipulin kynttä
öljyä
1 tlk kuorittuja tomaatteja
1  rs Mifu Intian currya
1 tl juustokuminaa
1 tlk ruokakermaa

Paista sipuli öljyssä. Soseuta tomaatit. Lisää sipulin sekaan mifu ja paista hetken aikaa. Lisää juustokumina. Lisää soseutetut tomaatit  ja hetken päästä ruokakerma. Hauduta muutama minuutti ja tarjoa keitetyn riisin kanssa :)

KANA-HALLOUMISALAATTI

Tässä se huippuhyvä salaattiohje äiti just sulle! <3

2-4 broilerin filettä
1 tl currya
2 valkosipulin kynttä
200 g halloumia
1 keräsalaatti
1 lollo rosso-salaatti
200 g kirsikkatomaatteja
1 kuutioitu kurkku

Tee marinadi öljystä, currysta, valkosipulista ja suolasta. Anna kanojen maustua muutama tunti jääkaapissa. Paista kanat pannulla kypsiksi. Siirrä lautaselle. Paista samassa rasvassa paloiteltu halloumi. Paloittele salaatit, tomaatit ja kurkku. Asettele kanat ja halloumit salaattiainesten päälle ja nauti :)

maanantai 2. tammikuuta 2017

Simppeli kana-nuudeliwokki


Joskus on tarpeen saada ruokaa ja äkkiä ja mahdollisimman pienellä vaivalla. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi ne, kun edellisyön valvottanut 7 kk rakkauden hedelmä päättää pistää myös seuraavana päivänä ranttaliksi ja vaatii äidin täyden ja jakamattoman huomion koko valveillaoloaikansa. Koska perheeseen kuuluvat myös touhukkaat isommat lapset, täytyy ruokahuollon toimia kiukuttelevasta toukasta huolimatta. Tälläkään kertaa Ruoka-Pirkan tarjoama ohje ei pettänyt vaan oli juuri niin hyvää kuin antoi ymmärtääkin :) Olen pieneltä osin muuttanut ohjetta mutta pääpiirteissään siis noudatan tuota em reseptiä!


Tarvitset:

400 g kanaa suikaleina
1 sipuli
1-2 rkl vihreää currytahnaa
1 pss wokkivihanneksia
1 prk kookosmaitoa
1 -2 rkl kalakastiketta
+
nuudeleita 

Paista kanat. Siirrä kanat pois pannulta ja kuullota suikaloitu sipuli. Lisää currytahna ja kuumenna. Lisää wokkivihannekset ja kookosmaito ja anna hautua hetken aikaa. Lisää maun mukaan kalakastiketta ja tarjoa nuudeleiden kera :) 

tiistai 6. syyskuuta 2016

SISKONMAKKARAKEITTO



Kokemukseni siskonmakkarakeitosta ovat vähäiset. Muistan syöneeni sitä kerran ja silloinkin kummitätini oli onnistunut kaatamaan keiton joukkoon vähintään puoli purkillista suolaa, joten makuelämys oli vähintäänkin eksoottinen :) Päätin nyt aikuisiällä antaa siskonmakkaroille uuden mahdollisuuden ja ryhdyin sopankeittohommiin. Ja voi veljet, miten näin yksinkertainen ja simppeli ruoka voikaan olla niin hyvää! Siskonmakkaroissa oli jotenkin niin ihanan maukas ja hieman suolainen maku, olin ihan myyty :) Myös lapset tykkäsivät kovasti joten meillä tämä uusi tulokas jää todellakin sulostuttamaan kiertävää 10 viikon ruokalistaa. Ja ohjehan tulee tässä:

600 g siskonmakkaroita
1 l vettä
1 kasvisliemikuutio
15 kpl maustepippureita
6 perunaa
500 g keittojuureksia

Kiehauta vesi. Lisää kasvisliemikuutio ja pippurit. Kuori ja kuutioi perunat. Pane ne kiehumaan 10-15 minuutiksi. Kaada joukkoon jäiset keittojuurekset. Odota, että keitto kiehuu uudelleen. Purista siskonmakkaramassaa kuorestaan pieniksi palloiksi keittoon. Keitä vielä noin 3 minuuttia. 
Itse yritin laiskuuksissani oikaista vielä perunankuorimishommissakin ja ostin valmiin juuressekoituksen jossa oli mukana myös potut. Ikävä kyllä samaa en voi suositella muille, jos ei siis satu pitämään perunavellistä siskonmakkarakeiton liemenä :)

torstai 25. elokuuta 2016

PERINTEINEN OMENAPIIRAKKA

Ystäväni saapui tervehtimään perheemme uusinta tulokasta eli pian 3 kk täyttävää tyttövauvaamme ja nautiskelimme kahvin kera tällaista Hellapoliisin sivuilta löytynyttä omppupiirakkaa. Modasin ohjetta vain sen verran että korvasin tavallisen valkoisen sokerin intiaanisokerilla, lisätietoa inkkarista löydät täältä.



4 munaa
3,5 dl intiaanisokeria (tai 3 dl tavallista valkoista)
4,5 dl vehnäjauhoja (korvasin 1 dl vehnäjauhoja samalla määrällä mantelijauhetta)
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl maitoa
100 g) voita sulatettuna
omenoita viipaleina
sokeria
kanelia

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, jonka jälkeen maito ja voisula.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipeltiin, nosta päälle omenaviipaleita ja ripottele pinnalle sokeria ja kanelia.
Paista uunin keskitasolla 225 asteessa n. 13 minuuttia.

KUKKAKAALISOSEKEITTO

Tässäpä pehmeän samettinen sosekeitto sateisen päivän iloksi. Ja on muuten ihan mahdottoman simppeli valmistaa :)



Keittoon tarvitset:

600 g kukkakaalia
8 dl vettä
1 kasvisliemifondi
1 pkt Koskenlaskija Voimakasta
1/2 prk (á 150 g) ranskankermaa
Maizena Vaaleaa Suurustetta

Paloittele huuhdottu kukkakaali varsineen. Keitä kypsäksi fondivedessä. Soseuta ja laita takaisin liedelle. Lisää juusto pieninä paloina ja kuumenna kunnes juusto on sulanut. Lisää ranskankerma ja saosta hieman Maizenalla.